etusivu     esittely     koirat     albumi     blogi

Tottelevaisuus, TOKO

Tilda on nopea oppija, mutta ihan selvästi vaatii ohjaajalta kekseliäisyyttä ja ehdottomasti hyvää hermorakennetta. Neiti kun ei malta keskittyä vielä kovin pitkään yhteen asiaan. Toko on ehdottomasti sellainen laji, jossa haluan Tildan kanssa kehittyä, kerätä aluksi koulutustunnuksia ja tulevaisuudessa tavoitteena on TVA tulos.

Aloitamme Tildan kanssa tottelevaisuuden ensin pentukurssin kautta, jonka kautta koitamme löytää oikean tavan meille motivoida ja palkata. Varsinaisia liikkeitä ei niinkään ole tehty, vaan perusasiat, kuten istuminen, maahanmeno, seisominen, sivulle tulo ja luoksetulo on tällä hetkellä vaiheessa, joita opetetaan eteenpäin.

Toivomme pääsevämme johonkin ryhmään syksyllä, jossa Tilda oppisi kulkemaan / treenaamaan myös häiriönä muiden koirien kanssa. Lisäksi alamme pikku hiljaa opettelemaan muutamia ALO liikkeitä. Jos kaikki ovat menneet hyvin ja keväällä on kaikki ns. ”hanskassa”, kokeilemme ensimmäistä koetta silloin.

KURSSIT/TREENIRYHMÄT
Syksy 2010 KAS, möllialo tms.?
Syksy 2009 - kesä 2010 omatoiminen tokoryhmä, ALO liikkeiden (ja muiden liikkeiden alkeita) treenamista.
Syksy 2009 KAS, möllipennut, tokoryhmä
5.8 - 9.9.2009 Active Dog, pentukurssi/Mari Kalpas

päivämäää paikka & seura luokka pisteet, tulos ja sijoitus tuomari
xx.xx.2010 - -

Tulevia epävirallisia sekä virallisia tokokokeita
tulossa, mutta ei vielä :-)!

Noutaminen, NOU / Workin test WT

Iitun kanssa sain kipinän noutotreeneihin, minulla on Tildan kohdalla suuremmat odotukset ja toivottavasti pääsemme toteuttamaan näitä odotuksia. Noutotreenit on pikku hiljaa aloitettu leikin omassa ja tuttujen asioiden kautta. Varikseen Tilda tutustui ollessa 8 viikon ikäinen, varis nousi komeasti maasta eikä sen kantamisessa ollut ongelmia. Otettiin varis uudelleen pakkasesta Tildan ollessa 4kk:n ikäinen, varis kiinnosti mutta jäi maahan. Tarkoitus on saada lisää variksia ja sekä mahdollisesti lokki ja kani pakkaseen. Riistatreenin lisäksi olemme pikku hiljaa tutustuneet myös dameihin, joita neiti kuljettaa aika hyvällä otteella. Kokeiluna leikin varjolla Tilda sai hakea vedestä damin ja neiti toi sen suoraan ohjaajalle.

Kaiken siis aloitamme leikin ohessa, yritämme alkuun saada tokoasioita kuntoon, kuten luoksetulon ja sekä seuraamista. Tämän jälkeen voidaan vähän useammin ottaa dami/riistatreeniä, ensin pienillä kantamisharjoituksilla ja palauksilla. Toivottavasti talven aikana pääsemme treenaamaan myös porukalla sekä UMN järjestämälle taippari-viikonloppulle sekä kerta harjoituksiin. NOU1 on tavoitteena kesälle/syksylle 2010.

Kurssit:
Kevät 2010, UMN taipparikurssi
Omatoimista treenaamista.

Muut lajit: AGILITY, VEPE, PK, MEJÄ

Jos meiltä vaan aikaa löytyy kalenterista, niin lähden Tildan kanssa treenaaman ensi kesänä vesipelastusta, agilitykin varmaan tulee kuulumaan meidän kuvioihin, ensin vaan tavoite suorittaa NOU1:nen alta sekä lonkat ja kyynäret kuvattuna puhtaaksi. Käyttäytymiskoekin (BH-tunnus) varmaan tullaan suorittamaan jossain vaiheessa. Itse PK-puoli kiinnostaa itseäni myös, mutta katsotaan, kuinka paljon meiltä muilta lajeilta jää aikaa. Erioten päälajit tulevat olemaan noutotreenit, mutta alun perin tahdoin koiran, jonka kanssa voi kokeilla kaikenlaista ja jonka kanssa voi harrastaa monipuolisesti.

Agility aloitetaan syksyllä, jos vaan pääsemme alkeiskurssille!

Metsästyskoirien verijälki vei mennessään Iitun kanssa, vaikka laji itsessään vaatii paljon tekemistä. Tildalle on tarkoitus tehdä ensimmäinen verijälki sen ollessa 4kk ikäinen, n. 30-50m. Muutamia verijälkiä tullaan tekemään vielä loppuvuodesta ja mahdollisesti ensimmäinen koe käydään vuonna 2011.

Näyttelyt & Matc Show:t

Tildan kanssa tullaan kiertämään näyttelyitä vuonna 2010 sen verran kun mahdollista, myös ulkomailla. Tilda aloittaa ensin epävirallisilla pentunäyttelyillä ja ensi keväänä junioriluokassa.

NUORTEN LUOKKA 15KK - 24KK

arvostelu näyttelyn jälkeen
TULOS: NUO-tulos, 12.12.2010 Helsinki V-10 (1v, 8kk), Eeva Rautala

arvostelu näyttelyn jälkeen
TULOS: NUO-tulos, 11.12.2010 Helsinki Winner (1v, 8kk), Hans Rosenberg, Ruotsi

suomenettu: Hyvä koko, erittäin hyvä tyyppinen, kaunis pää ja moitteeton purenta. Hyvä kaula ja selkä. Riittävästi kulmautunut etu- ja takaosa. Rintakehä tarvitsee syvyyttä. Ei turkkia. Liikkuu hyvin.
TULOS: NUO EH NUK2, 11.7.2010 Oulun KV (1v, 3kk), Lena Stålhandske, Ruotsi

JUNIORILUOKKA 9KK - 18KK

Feminine bitch. Very immature. Nice reach of neck. Sufficient front angulation. Nice topline. Chest could be deeper. Correct rearangulation. Moves freely
TULOS: JUN EH JUK1, 20.6.2010 Rovaniemen KV (1v 2kk), Jose Homem de Mello, Portugali

Nuoruus näkyy. Oikean muotoinen pää, korvien pitäisi asettua paremmin. Hyvä kaula, saisi olla voimakkaampi kulmaukset edestä. Eturinta ja runko iän mukaiset. Erinomainen luusto, hyvät takakulmaukset, hyvä häntä. Ahtautta takaliikeessä, hyvä sivuliike. Turkki kovin kesäkuntoinen.
TULOS: JUN-H, 30.5.2010 Haukipudas R (1v 1kk), Tuula Pratt

1-v narttu, joka on pieni kokoinen ja varsin kevytrakenteinen, kevyehkö oikea linjainen pää, ylälinja hyvä, alalinja saisi olla täyteläisempi, norm. kulmaukset ja liikkeet, turkki niukka, luonne avoin ja ystävällinen.
TULOS: JUN-H, 29.5.2010 Rovaniemi R (1v 1kk), Raimo Louhio

Erinomaiset rungon mittasuhteet, sievä pää, hyvä kaula, etuaseentoiset lavat, hyvä rajaluusto, rungon peite on vaiheessa, hyvä takaosa vaikka tilavuutta puuttuu, eloisat liikkeet.
TULOS: JUN EH JUK1, 24.1.2010 Turku KV (9kk), Johan Juslin

PENTU-LUOKKA 5-7KK & 7-9KK

7kk. Hyvä pää. Hyvä luusto. Takakorkea. Hyvä turkki ja erinomainen väritys.
TULOS: 7kk-9kk PEK4, 15.11.2009 Helsinki P (7kk), Pirkko Konttinen

Feminiininen, sopivan kokoinen mittasuhteiltaan oikea. Oikea ilmeinen &- linjainen nartun pää. Tummat, kauniit silmät. Silmänympärykset pigmentti saisi olla hieman tummempaa. Hyvä kaula, vielä hieman pehmeä selkä. Riittävä rintakehän syvyys ja pituus. Tasapainoiset kulmaukset. Normaalit vapaat liikkeet. Oikean värinen ja laatuinen karvan peite. Esiintyy iloisesti.
TULOS: 5kk-7kk PEK1, ROP, KP, 8.11.2009 Helsinki P (6kk), Eeva Anttinen

5kk vanha hyvät mittasuhteet omaava narttupentu jolla on ikäisekseen hyvä pää ja ilme. Hyvät korvat, hyvä kaulan pituus. Eturinnan ja rungon tulee vielä kehittyä. Kokonaisuuteen sopiva raajaluusto. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä häntä ja turkin laatu. Liikkuu yhdensuuntaisesti ja kattavalla askelpituudella. Miellyttävä luonne.
TULOS: 5kk-7kk PEK1, ROP, KP, 19.9.2009, Siikajoki P (5kk), Katja Korhonen



päivämäää, paikka luokka tulos tuomari
xx.xx.2009, Virpinniemi isot pennut SIN, 7 parhaan joukossa Marjo-Leena Palosaari
5.9.2009, Oulu isot pennut BIS4 (PUN 1.) Monica Aakko